|
Historia
|
|
Yhdistys perustettiin alunperin yhteiseen tekemiseen kavereiden kesken.
Valitsimme yhdistäväksi tekijäksi salibandyn, jota sitten aloimme pelaamaan
yhdessä. Aluksi lähemäen koulun salissa. Ydintekijöinä olivat silloin Teppo
Marttila, Timo Marttila ja Marko Lyyra jotka perustivat yhdistyksen. Hyväksyntä
yhdistykselle tuli patentti- ja rekisterihallitukselta vuoden 2005 aikana.
|
|
Ensimmäisen vuoden sisällä kävimme muutaman höntsäysturnauksen pelaamassa.
Ensimmäisen vuosikokouksen yhteydessä päätettiin hieman vastuualueita ja
ajateltiin käydä muutama turnaus lisää pelailemassa, sekä tehdä talkoita
rahan keräämiseksi. Vuosikokouksesta muodostui railakkaan riehakas tapahtuma
jota nykyisin odotetaan jo hyvissä ajoin joka vuosi.
|
|
Vuoden 2006 aikana Staroilla oli myös naistoimintaa. Naisbandytoiminta ikävä
kyllä loppui lyhyeen yhden vuoden jälkeen, koska salivuorot olivat tiukassa ja
emme onnistuneet saamaan vuodelle naisille vuoroa. Tällä hetkellä naistoimintaa
ei enää ole olemassa.
|
|
Vuoden 2006 vuosikokouksessa päätettiin hakeutua sarjatasolle pelaamaan.
Suurinosa vanhoista jäsenistä on kuka missäkin.
Eli paljon uusia jäseniä on tullut riveihin pelaamaan sarjaan menon
myötä. Vanhojakin jäseniä on silti vielä mukana pelaamassa sekä yhdistyksen
toiminnassa yleisesti.
|
|
-Teppo Marttila-
|
|
|