Kävijät: 8239
Starojen historian toinen kausi salibandyliiton alaisissa sarjoissa alkoi pitkän odottamisen jälkeen vihdoin lokakuussa. Hienoon nousuun päättynyt ensimmäinen kausi oli jättänyt valtavan innon joka jätkälle ja uutta kautta odotettiin vesi kielellä. Ennen kauden alkua Starat sai miesten joukkueensa lopettaneesta Mäntyharjun Virkistyksestä viisi uutta vahvistusta, joten odotuksetkin olivat jotain muuta kuin putoamiskamppailu. Kuvio
Alku olikin hieno, ensimmäinen turnaus Imatralla päättyi kahteen voittoon, vastustajien ollessa Raju II ja VoiKu. Ekan turnauksen jälkeen Starat oli jaetulla 1.paikalla lohkossaan, joten pelaajienkin odotukset taisivat muuttua hieman epärealistisiksi. Seuraavat 7 peliä sujuivatkin sitten tappioiden teillä, ja Starat sai karvaasti kokea miten joukkueet rankaisevat 4.divarissa jos itse ei anna kaikkeaan. Tappioputken päätti voitto Savonlinnan turnauksessa VoiKusta, mutta vaikeaan paikkaan olimme joutuneet putken myötä. Sarjasta putoaa 3 joukkuetta suoraan, joten putoamisuhka alkoi olla todellinen.
Kuvio Vuosi vaihtui, mutta Starat kärsi seuraavassa turnauksessa jälleen kaksi tappiota. Paikallisottelussa Löysätempoa vastaan olimme täysin vastaantulijoita, eikä potku enää riittänyt illan toiseen peliin, vaan lopulta sarjasta pudonnut K.O. vei voiton 6-8.

Sitten Starat löysi Savonlinnan toisen turnauksen ajaksi jostain voittovireen. Ensin kaatui tiukassa paikalliskamppailussa OU-39 4-3 ja toisessa murskasimme K.O.:n. Näin tilanne sarjan häntäpäässä hieman parantui meidän kannaltamme. Seuraavassa turnauksessa tuli kuitenkin taas pudotus maan pinnalle, tappiot Löysätemmolle (jälleen) sekä TT Sportille ottelussa, joka oli täysin hallussamme kaksi ensimmäistä erää. Mutta kuten joku on joskus viisaasti todennut, ottelussa on 3 erää.
Kauden viimeiseen turnaukseen, uuteen ja hienoon Joutseno-areenaan Starat lähti tasapisteistä K.O.:n ja JoVeHen kanssa. Voitoilla sarjapaikka toki varmistuisi, mutta kahdella häviölläkään putoaminen ei olisi ihan varmaa. Kauden tärkeimmässä pelissä hävisimme kotijoukkue JoVeHelle, ja saimme jännittää sarjapaikasta vielä hetken. Raju II onneksi kaatui reiluin lukemin, ja sarjapaikka oli lähes varma. Vielä piti odotella tuloksia muutamasta pelistä, jotka onneksi menivät meidän kannaltamme hyvin. Sarjapaikka 4.divarissa oli siis varmistettu.
Kausi oli kyllä todella raskas henkisesti pelaajan näkökulmasta. Pitkä tappioputki alkoi syödä mielialaa joukkueen sisällä, eikä peliesitykset sen johdosta ainakaan parantuneet. Se, että kuitenkin taistelimme tärkeillä hetkillä hyvin, kertoo kuitenkin että meillä on hienoja jätkiä joukkueessa. Hienosti kaikki taisteli sarjapaikan eteen, ja me tehtiin se! Käännettiin yhdessä se synkkä talvi ihan suhteellisen kirkkaaksi kevääksi lopulta.
Tästä on ihan hyvä jatkaa ensi kaudelle. Peikkona kaksi kautta ollut Löysätempokin poistuu kolmosdivaritaisteluihin, joten josko meillekin jokunen voitto heruisi ensi kaudella =). Ensi kauden kokoonpanosta ei tässä vaiheessa kevättä kyllä tiedä vielä yhtään mitään. Suunnitelmat ehtivät monella pelaajalla muuttua vielä moneen kertaan kesän aikana. Harjoitusrinkiin kuitenkin mahtuu, jos halukkaita löytyy! Yhteyttä voi ottaa palaute-laatikon kautta vaikkapa. Starat pelaa myös kesällä salibandya, luultavasti kaksikin kertaa viikossa. Vuorot selviävät tässä kevään aikana.
Seuraavassa lyhyt kuvaus jokaisen pelaajan kaudesta 2008-2009 Staroissa ja tulevaisuuden suunnitelmia niiltä keneltä tiedossa on. Nämä arvostelut on toki kirjoitettu hieman kieli poskessa, joten ei herneitä nenään jätkät jooko =)!
Perhekoti Kunto Kiinteistöhuolto Paldanius
© Starat 2005 ry